Viime viikolla kissat pääsivät eläinlääkärin pakeille hammashuoltoon. Tarkemmin sanottuna hammaskivenpoistoon. Päätin viedä koko lauman kerralla säästääkseni hieman rahaa. Kyselin tutuilta suosituksia, missä olisi halvinta ja päädyinkin työkaverin suosituksesta naapurikuntaan.
Hintaeroa oli huimasti verrattuna normaalisti käyttämäämme klinikkaan. Ja homma hoitui todella hyvin ja nopeasti. Kissat saivat rauhoituspiikit, jonka jälkeen siirryin odotushuoneen puolelle. Pojat selvisit pelkällä rauhotuksella, mutta Iines sai vielä lisäannoksen lääkettä toimenpiteen aikana. Suoniyhteyttä ei laitettu kenellekään. Tämä olikin suurin valintakriteerini lääkärin suhteen varsinkin Rockyn kohdalla, koska käymme näyttelyissä ja seuraava näyttely on kuukauden päästä.
Valmista tuli puolessa tunnissa ja eikun nukkuvat kissat autoon ja kotiin! Kissat saivat kehuja hampaiden kunnosta. Varsinkin Rambon hampaita lääkäri kehui parhaiksi pitkään aikaa näkemikseen kissan hampaiksi!!
Pari tuntia sai odotella ensimmäisen kissan heräämistä. Rambo oli ensimmäinen, joka pomppasi ylös ja hoiperteli muutaman askeleen, jonka jälkeen lysähti maahan ja nukahti uudelleen. Hetken päästä myös Rocky alkoi heräillä ja hoiperteli eteiseen. Myös Rambo hoiperteli ympäri kämppää, joten tarkkana sai olla vahtimassa! Iines veteli vielä sikeitä.
Onneksi pojat nukahtivat lopulta eteiseen eivätkä kokoajan hoippuneet ympäriinsä.
Lopulta myös Iines heräsi ja kaikki söivät illan aikana hieman ruokaa. Melko pian herättyään sekä Iines että Rambo oksensivat. Rockylla ei ollut ollenkaan pahoinvointia. Toivotaan ettei tarvitse nyt pariin kolmeen vuoteen samaa toimenpidettä tehdä.
Blogi alkaa taas aktivoitumaan näyttelytunnelmissa. Kuukauden päästä meidät löytää Turusta, jossa järjestetään myös birmojen erikoisnäyttely sunnuntaina! Me haluamme tietysti olla siellä paikan päällä. Ja heti tammikuussa osallistumme Lahden näyttelyyn. Ehkä nähdään!
Mahtava juttu, että hampaat oli hyvässä kunnossa! 🙂 Onnea näyttelyihin! Ihana tuollainen erikoisnäyttely, siitä olisi kiva lukea miten siellä sitten meni!
LikeLike
Kiitos! Joo tarkoitus on kirjoittaa siitä tänne blogiin 😊
LikeLike